Edellisessä Meditoi.fi-kurssin osassa tutustuit kehon kolmeen kanavaan. Nyt syvennytään tarkemmin kanavien tasapainotilan tunnistamiseen. Tämän osan harjoituksessa opit keinoja miten kanavia voi meditaatiossa tasapainottaa oman tarpeesi mukaan.

Oikeanpuoleisuuden tunnistaminen
Kun olemme oikeanpuoleisia, eli painotamme enemmän oikeaa kanavaa, ilmennämme usein oikean kanavan myönteisiä piirteitä, kuten dynaamisuutta, energisyyttä ja vastuullisuutta. Toisaalta tunne-elämä, joka on vasemman kanavan aluetta, jää taka-alalle. Saatamme tuntea innostuneisuutta tai ärtyneisyyttä, mutta elämäniloa, rakkautta ja muita vasemmanpuolen tunteita koetaan vähän. Oikeanpuoleisuus johtaa tyypillisesti myös mm. stressiin ja uupumukseen.
Oikeinpuoleisuuden ilmenemismuotoja:
- Ajatukset suuntaavat pääsääntöisesti tulevaisuuteen tai tehtäviin asioihin. Tunne-elämän kokeminen on vähäistä.
- Mieli on aktiivinen tai ”ylikierroksilla”. Jatkuva ajattelu saattaa vaikeuttaa nukahtamista.
- Tuntuu, että pitäisi tai haluaisi saada jatkuvasti enemmän aikaan, kuin mihin pystyy.
- Alentunut kynnys ärsyyntyä, hermostua tai stressaantua.
- Meditaatiossa oikeanpuoleisuuden voi tunnistaa siten, että nostaa kummankin käden kämmenpuoli ylöspäin rinnan korkeudelle. Jos oikea käsi tuntuu vasenta kättä jonkin verran raskaammalta, lämpimämmältä tai puutuneemmalta, viittaa se siihen, että olet sillä hetkellä enemmän oikeanpuoleinen. Kaikki eivät tunne käsissä yhtä helposti, sillä osa ihmisistä on tässä suhteessa herkempiä kuin toiset.

Vasemmanpuoleisuuden tunnistaminen
Kun olemme vasemmanpuoleisia, eli painotamme enemmän vasenta kanavaa, saatamme ilmentää vasemman kanavan myönteisiä piirteitä, kuten rauhallisuutta, myötätuntoa ja muita myönteisiä tunteita. Toisaalta vasemmanpuoleisuus johtaa myös kielteisiin ilmiöihin, kuten epätasapainoisiin tai mieltä dominoiviin tunteisiin ja mielihaluihin.
Vasemmanpuoleisuuden ilmenemismuotoja:
- Tunteet, mielialat, halut, toiveet tai menneisyys ovat korostuneesti mielessä.
- Mieli voi olla rauhallinen, mutta saattaa jäädä helposti haaveilemaan sen sijaan että tarttuisi toimeen.
- Päivä voi tuntua harmaalta tai lattealta. Huomio saattaa olla paljon kielteisissä asioissa myönteisten sijaan.
- Tunnepuolen häiriöt
- Kuten edellä oikeanpuoleisuuden, myös vasemmanpuoleisuuden voi tunnistaa meditaatiossa käsien tuntemuksista. Jos vasen käsi tuntuu oikeaa kättä jonkin verran raskaammalta, lämpimämmältä tai puutuneemmalta, viittaa se vasemmanpuoleisuuteen.
Keskikanava ja tasapaino
Oikeanpuoleisuutta ja vasemmanpuoleisuutta voi olla hyvin eri asteista, ja varsin harvoin olemme täysin tasapainossa. Mitä lähempänä olemme tasapainoa, sitä paremmin kanavien myönteiset ominaisuudet ilmenevät. Kanavien tasapainottuessa meditaation tilan eli ajatuksettoman tietoisuuden löytyminen helpottuu.
Alla olevalla videolla Sahaja Yoga -meditaation perustaja Shri Mataji Nirmala Devi kertoo hengestä ja kanavien välisestä tasapainosta.
Kun olet tutustunut teoriaan, voit halutessasi kerrata tämän osan meditaatioharjoituksen.
Siirry kurssin osan 4 pääsivulle!
Pääsivulla on ohjattu harjoitus ja linkit muuhun materiaaliin.